lauantai 25. helmikuuta 2012



Koistinen ja Alma harrastaa todellista syväsuutelua.

Mustaterrieri ja virtsakivet - Tarina Herra Koistisesta

Mustaterrieripiireissä kansainvälisesti ja hieman ilmeisesti täälläkin keskustellaan nyt mustisten virtsakivistä. Osalle porukkaa etenkin uraattikivien esiintymisen tiheys mustaterriereillä on tullut todellisena yllätyksenä, osa on asiasta ollut tietoinen jo jonkin aikaa. Asia on lopultakin nostettu isompien piirien keskusteluun, eikä siitä enää vaieta. Hienoa.

Oman kokemukseni asiasta haluan jakaa näin blogini välityksellä.

Uraattikivistä ja virtsakivistä löytyy tietoa esim näiden linkkien takaa:

http://www.elainlaakariin.fi/koiran-virtsakivet-uraattikivet/

http://www.clinivet.fi/artikkelit/koira_artikkelit/artikkeli_8.html

Ollessani mammalomalla keväällä 2008 vietin 8 viikkoa pentujen kanssa lähes 24/7. Jossain vaiheessa kiinnitin huomiota erään urospennun pissaamisvaikeuksiin. Se joutui pinnistelemään saadakseen pissattua ja sitten pissan sekaan tuli verta. Kiireen vilkkaa kiikutin pennun eläinlääkärille ja diagnoosi oli pissatulehdus. Saimme antibiootit ja menimme toiveikkaana kotiin odottamaan paranemista. Vaiva jatkui ja kiiruhdimme uudestaan lääkärille tarkempiin tutkimuksiin. Lopulta saimme diagnoosin, jotta pennulla on ilmeisimmin virtsakivet. Huuhtelu ei onnistunut, joten pentu leikattiin ja putket puhdistettiin. Kivet lähetettiin tarkempiin tutkimuksiin Saksaan ja lopulta saimme tiedon, jotta kyse on uraattikivistä. Olimme ymmällämme eläinlääkäriä myöten. Kyseinen urospentu eli Mustasussun Tangon Taika "Koistinen" oli jo varattu uuteen kotiinsa ja olin ollut heihin yhteydessä sairastumisen alkamisesta lähtien. He olivat edelleen valmiita ottamaan Koistisen, mutta peruin kaupan. Päätin pitää pennun itselläni ja selvittää miten pennun kanssa edetään.

Siitä alkoi tiedonjanoni koskien tätä vaivaa, istuin tietokoneella useamman vuorokauden ja selvitin mistä hemmetistä on oikein kyse. Olin yhteydessä Englantiin ja Californian yliopistoon, missä tätä ongelmaa oli jo tutkittu nimenomaan mustaterrierin kannalta. Uraattikiviähän on pidetty lähinnä dalmisten ongelmana, mutta nyt oli dalmiksen rinnalle oli noussut kaksi uutta rotua, jolla uraattikivivaivaa esiintyy: mustaterrieri ja englanninbuldoggi. Soitin dalmisihmislle Suomessa ja selvitin miten ongelmaa heillä hoidetaan, sekä taustaa sairaudelle. Ihania ihmisiä, jotka avoimesti asiasta olivat valmiita puhumaan ja sain apua.

Koistisen ruokavalion jouduimme miettimään ihan uusiksi, sillä mm puriinit ovat uraattikivien aiheuttajia ja niitä on penturuuissa runsaasti. Koistista siihen saakka hoitaneelta eläinlääkäriltä kysyin ruokinnan suhteen neuvoa ja vastauksen soitti minulle kyseisen eläinlääkärin vastaanottoavustaja: Koska heidän ell-asemaansa konsultoiva Bernerin eläinlääkäri ei löytänyt Koistille sopivaa ruokaa, olisi aika päättää Koistisen elämä siihen. Siis mitä?!? Hetken järkytyksestä toivuttuani tartuin toimeen ja sopivan ruokinnan selvittäminen alkoi. Royal Caninin eläinlääkäri löysi pennulle sopivan nappulan ja muun ruokavalion selvitin itse. Puriineja tuli välttää, joten kihtipotilaan ruokavalio olisi Koistiselle sopiva. Lisäksi selvitin, että allonol-kihtilääke (http://www.poliklinikka.fi/?id=0420859&page=5331684) sopisi myös koiralle ja siitä onkin tullut pettämätön apu Koistin elämässä.

Kuten arvata saattaa vaihtui meillä myös eläinlääkäri. Etsin eläinlääkäriä, jossa olisi myös osaamista koirien sisätaudeista. Sellainen taitava paikka löytyi Kouvolasta, Kouvolan eläinlääkäriasemalta. Koistisen maksan ja munuaisten tila tutkittiin siellä ja ne todettiin terveiksi mm. rasitustestein. Kysyessäni sieltä eläinlääkäriltä mielipidettä kannattaisiko taistelua pennun puolesta jatkaa, totesi hän, ettei todellakaan ollut mitään syytä luovuttaa. Oikealla ruokavaliolla Koistinen tulisi elämään ihan normaalia elämää. Koistinen taas itse on ihan mahtava pakkaus, energinen ja iloinen mustaterrieri, jota ei todellakaan flegmaattisuudesta voi syyttää. Siinä pojassa riittää virtaa vaikka muille jakaa.

Muut pennut luovutettiin koteihinsa ja Koistinen jäi kotiin sisarensa Rumban kanssa, jonka olin päättänyt jo aiemmin pitää itselläni. Tästä pentueesta olisi uuden kodin löytänyt muutama lisäpentukin, sillä kyselyjä tuli ulkomaita myöten vielä loppukesästäkin. Uusia pennunomistajia kehoitin tarkkailemaan pentujen pissaamista, mutta onneksi ei muita tapauksia ole ilmennyt tässä pentueessa. Jokaiselle pennunostajalle painotin, ettei koiria tulisi tulevaisuudessa käyttää jalostukseen ennenkuin ne on testattu virtsakivienkin osalta ja sopiviksi todettu.  Koistisen ruokavaliota viilattiin kuntoon ja joka päivä otin testit pissasta ja seurasin miten mikäkin ruoka-aine vaikuttaa virtsan happamuuteen. Lopulta saimme ruokavalion tasapainoon ja varsin virtaisa Koistinen mennä porskutteli eteenpäin kasvaen ihan samaa vauhtia kuin pentuesisaruksensa.

Kahden samanikäisen pennun kanssa elo on välillä aika raskasta, kuten kaikki sen kokeneet tietää. Onnellisten yhteensattumien ja ystävän avustuksella löysin Koistiselle 3kk iässä aivan superihanan sijoituskodin Lahdesta Tytin luota. Hänellä oli aiemmin kokemusta erityishuomiota vaatinen saksanpaimenkoiran hoidosta ja Koistisen ruokavaliosta huolehtiminen ei ollut hänelle ongelma. He vierailevat meillä säännöllisesti ja Koistinen Koiramäessä välillä hoidossa, onnellisena kukkona tunkiolla tyttökoirien joukossa. Virtsakivistä ei ole ollut vaivaa leikkauksen jälkeen, Koistinen on voinut aivan mainiosti. Se on oikeasti varmaan energisin mustaterrieri mitä olen 27-vuotisen mustaterrieriharrastukseni aikana tavannut, se jaksaa ja jaksaa. Omat mustisnarttuni ottavat pihalla mielellään rauhallisesti katselleen, mutta ei Koistinen :) Se onkin niin onnellinen laumamme uudesta jäsenestä leoneiti Almasta, joka jaksaa sen kanssa painia ja juoksennella loputtomiin.

Aina kun näen Koistisen, niin mielessä läikehtää erityisen mukavan lämpimästi. Kun katson sen touhuja ja mitä iloa se tuo uudessa kodissaan, saan joka kerta varmistuksen siitä, että kannatti jatkaa taistelua ja asioiden selvittämistä. Välillä se oli sangen raskasta ja monet kyyneleet itkin Koistisen turkkiin, kun epätoivo iski. Ihanat ihmiset ja ystävät ympärillä jaksoivat kannustaa ja auttaa, lämmin kiitos erityisesti omalle miehelleni, jolle Koistinen on myös supertärkeä, sekä Janille ja Riikalle erityiskiitokset myös tuesta ja avusta.

Tämä sairaus tuli tuolloin minulle aivan kuin puskista, en ollut koskaan kuullut mustiksilla moista olevan. Nyt neljän vuoden jälkeen olen asiasta aika monen kanssa puhunut ja eri eläinlääkäreiltä kuullut, jotta kivivaivoja on mustiksilla heillä hoidettu, mutta asiasta ei ole ilmeisesti pahemmin julkisesti puhuttu. Silloin keväällä 2008 olin tiivissä s-posti kirjeenvaihdossa Californian yliopiston professorin kanssa asian tiimoilta ja hänen tuolloiset arvionsa asian laajuudesta rodussamme on osuneet aivan oikeaan. Hän arvioi tuolloin, jotta v.2009 saisimme Suomeenkin testin, jolla voitaisiin testata onko koira terve, kantaja vai sairas, mutta sellaista testiä ei edelleen ole Suomessa saatavilla, se on tilattava ulkomailta. Olemmekin järjestämässä parin kasvattajan kanssa kimppatestausta kevään 2012 aikana kasvateillemme. Myös Koistinen testataan.

Nyt asia on noussut esille kansainvälisesti ja meillä sitä ilmeisesti yritetään vaieta edelleen maton alle, muutama urhoollinen taistelee tuulimyllyjä vastaan. Toivottavasti avoimuus tässä asiassa voittaisi. Kyse ei ole mitättömästä sairaudesta, joka kannattaa sivuuttaa olankohautuksella. Ei todellakaan, minulla on omakohtaista kokemusta siitä ja siksi tämä kirjoitus. Ongelma on laajempi meillä kuin mitä edelleen myönnetään. Ystäväni mustisuros, jo edesmennyt Aarre, pari talvea sitten pinnisteli pissaansa ja mieleeni nousi niin kuva Koistisesta pinnistelemässä ja Aarre kiikutettiin eläinlääkäriin, diagnoosina virtsakivet. Onneksi selvittiin putken huuhtelulla, eikä leikkausta tarvinnut tehdä. Koistisen eläinlääkäri Lahdessa kertoo vuosien saatossa hoitaneensa useamman virtsakivimustiksen. Joten tapauksia löytyy, niistä on vaan vaiettu.

Jalostusvalinnoissa asian voi huomioida käyttämällä testattuja koiria, ei yhdistetä kahta kantajaa keskenään. Jalostustoimikunnan tulisi tarttua toimeen ja selvittää miten asian kanssa tulisi edetä ja olla kansainvälisesti yhteydessä mustispiireihin. Kasvattajien tulisi testauttaa koiriaan ja kehoittaa kasvattejaan samaan - tulosten tulisi myös olla julkisia. Tätä ongelmaa en kehottaisi lakaisemaan maton alle tai syyllistymään siihen vanhaan tapaan, jolla syyllistetään muita kasvattajia. Päät pois pensaasta nyt. Ongelma on meidän kaikkien yhteinen.



Rumba, Koistisen isäntä, Alma ja Koistinen.




2 kommenttia:

  1. Upea tarina! Hienoa että jaksoit taistella :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Ei kyllä tullut mieleenkään luovuttaa, niin erityisen rakas siitä pennusta noiden vaikeuksien keskellä tuli.

    VastaaPoista